Hae blogeistani ja verkkosivuistani

tiistai 24. joulukuuta 2013

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Googlen kuvahaku testi – osa 7

Taas on aika Googlen kuvahaku testin. Edellisestä testistä on kulunut muutama kuukausi aikaa.

Ensimmäisenä kuvana on maisemakuva Kukkolankoskelta. Toisessa kuvassa on makrokuva hyttystä syövästä hämähäkistä.

Katso Googlen kuvahaku testin tulokset Valonkuvaajan blogista!

lauantai 30. marraskuuta 2013

Jaakko Laitinen & Väärä raha, Albertin kellarissa 15.11.2013

Pohjoisen pojat tulivat jälleen soittamaan Lapland-Balkan musiikkiaan Hämeen sydämeen, tarkalleen ottaen Albertin kellariin 15.11.2013.


Meno oli alkutahdeista asti hyvä ja keikan loppua kohden vain parani entisestään. Keikalla riitti menoa, iloa ja taidokasta soittoa sekä tietysti mahtavaa laulua! Samoin on ollut kaikilla muillakin Väärän rahan keikoilla joilla olen voinut olla mukana.

Lue koko juttu: Jaakko Laitinen & Väärä raha, Albertin kellarissa 15.11.2013, Valonkuvaajan blogista!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

HPK – Jokerit, 16.11.2013 Rinkelinmäellä

Eilen lauantaina tuli käytyä pitkästä aikaa aistimassa lauantai-illan tunnelmaa Rinkelinmäen hornankattilassa. Aina ei tunnelma hallissa ole ollut maineensa veroinen, mutta eilen ajoittain kylläkin näin oli. Lue koko juttu ja katso kuvat Valonkuvaajan blogista!

tiistai 15. lokakuuta 2013

Linkkiä jakaessa FB:n ei pikkukuva ilmesty näkyviin | Valonkuvaaja.com

Usein käy niin, että jakaessasi linkkiä Facebookissa ei linkin viereen ilmesty pikkukuvaa. Tähän ongelmaan onneksi löytyy lähes takuuvarma ratkaisu ja tarjoana on itse Facebook. Katso ratkaisu Valonkuvaaja.com sivustolta!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Webmasters Tools tilastoja

Paljon on aikaa kulunut edellisestä Google Webmaster Tools tilastojen julkaisusta, joten ajattelin nyt sellaisen tehdä Valonkuvaaja.com ja Mtj-Art.com sivustoistani.

Tarkemmin ottaen julkaisu keskittyy tälläkin kertaa sivukartoissa olevien tietojen indeksoitumiseen Googlen hakukoneen tietokantaan. Tarkastele Webmasters Tools tilastoja Valonkuvaajan blogista!

torstai 12. syyskuuta 2013

Googlen kuvahaku testi – osa 5


Alkaneen syksyn kunniaksi on aika palata Googlen kuvahaun testaamiseen. Edellisestä testistä onkin jo ehtinyt kulua aikaa kolme kuukautta. 

Mukana kuvat: leppäkerttu tammenterholla ja 360 asteen maalaismaisema panoraama.

Katso Googlen kuvahaku testin tulokset Valonkuvaajan blogista!

Googlen kuvahaku testi – osa 5


Alkaneen syksyn kunniaksi on aika palata Googlen kuvahaun testaamiseen. Edellisestä testistä onkin jo ehtinyt kulua aikaa kolme kuukautta. 

Mukana kuvat: leppäkerttu tammenterholla ja 360 asteen maalaismaisema panoraama.

Katso Googlen kuvahaku testin tulokset Valonkuvaajan blogista!

torstai 13. kesäkuuta 2013

Googlen kuvahaku testi – osa 4

Jälleen on aika suorittaa Googlen kuvahakutesti. Muutama viikko on kulunut edellisestä testistä, jossa koin tähän asti surkeimmat tulokset.

Jatkan kuvahaun testaamista tälläkin kertaa kahdella kuvalla, ajankohtaisella makkaran grillauksella ja lähikuvalla kypsistä mustikoista. Katso Googlen kuvahaku testin tulokset Valonkuvaajan blogista!

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Googlen kuvahaku testi – osa 3

Jälleen on aika suorittaa Googlen kuvahakutesti. Tällä kertaa nostetaan panoksi viime kerran helpohkosta testistä. Silloin kokeilin kuvaa jääkiekko-ottelusta ja pääsiäistipuista.

Nyt testaan miten Google selviää kahdesta erilaisesta lintukuvasta. Kuvat on otettu tänä keväänä ja Pentax K-5 järjestelmäkameralla sekä Sigman 50-500mm objektiivilla Katso kuvat ja tulokset Valonkuvaajan blogista!

lauantai 18. toukokuuta 2013

Jääkiekon MM-kisat: Suomi 0 – Ruotsi 3

Ei ole tänä vuonna Suomella asiaa finaaliotteluun, vaan sinne paikkansa ansaitusti otti Ruotsi. Suomi matkaa viimevuotiseen tapaan pronssiotteluun. Toivottavasti tahtotaso on huomenna parempi kuin viime keväänä.

Tänään Leijonat olivat pahasti pulassa ensimmäisessä erässä. Muutama tyhmä jäähy joiden aikana Ruotsin tähdet saivat paljon tilanteita aikaiseksi ja myös yhden maalinkin. Maali oli onnekas, mutta olisivat he voineet tehdä maaleja muistakin tilanteista, joten ei tuurikaan nyt ihan epäoikeutettu tilanteisiin nähden ollut.

Lue lisää Valonkuvaajan blogista!

torstai 9. toukokuuta 2013

Ennakkonäytös: Jurassic Park 3D

Suomalainen Kirjakauppa tarjosi keskiviikkona 8.5. ennakkonäytöksen 10 000 halukkaalle Jurassic Park 3D elokuvaan. Halukaita ei noin paljoa ilmaiseen näytökseen löytynyt tai ainakaan kaikki eivät paikalle tulleet näytökseen jossa itse olin mukana.

Olihan se elokuvaa pakko katsomaan lähteä, kun ilmaiseksi pääsi ja ihan 3D versio oli tarjolla. Elokuva olikin teknisesti hienosti päivitetty 3D aikaan. Ensimmäisen (ja edellisen) kerran näin elokuvan VHS-kasetilta silloin, kun se VHS:lle julkaistiin. Olihan tämä nyt visuaalisesti parempi kokemus. Lue lisää Valonkuvaajana blogista!

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Kevätseuranta – Kurkia, laulujoutsenia, sinitiainen ja keltasirkku

Tämänkertaisessa kuvajulkaisussa on kevätseuranta havaintojani viime sunnuntailta (21.4.). Paljon oli liikettä muutaman tunnin havainnoinnin aikana.

Edes jotenkin julkaisukelpoisia kuvia en onnistunut kaikista saamaan, mutta havaintoja tuli ainakin: harakoista, variksista, kuikista, kyyhkysistä, laulujoutsenista, keltasirkusta ja sinitiaisesta. Lue lisää Valonkuvaajan blogista!

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Valokuvaus | Mtj-Art.com - Digitaalista viestintää suurella sydämellä!

Kauttani on mahdollista ostaa valokuvia, joko suoraan tai kuvapankeista. Kuvankäsittely ja -kehityspalvelutkin saat hoidettua kanssani.

Myös pienten ja isojen tuotteiden valokuvaaminen onnistuu. Valokuvistani on mahdollista tilata painotuotteita Kuvalo.fi palvelun kautta.

Olen valokuvannut vuodesta 2007 lähtien. Valokuvia on kertynyt monipuolisesti Suomen luonnosta ja paljon muistakin aiheista. Luontokuvauksessa erityisesti kiinnostaa makro- eli lähikuvaus. Muista kohteista rakennukset ovat suosikkejani. Ihmisten ja erilaisten tapahtumien valokuvaaminen on myös hyvin kiinnostavaa puuhaa.

Lue lisää Mtj-Art.com sivustolta!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

SM-liigan Playoffs: HPK 2 – JYP 3 | 25.3.2013

Maanantaina pelattiin neljäs ottelu HPK- JYP sarjassa. Peli oli tiukkaa ja tapahtuma rikasta.

Ensimmäistä erää hallitsi Kerho, jolla oli mahdollisuus tehdä muutama maali enemmänkin, mutta viimeistelyssä ei onnistuttu. Toista erää hallitsikin sitten JYP, joka olisi voinut tehdä paremmalla viimeistelyllä enemmän maaleja.

Lue lisää ja katso kuvat Valonkuvaajan blogista!

Valonkuvaaja.comilla yli 100 Facebook tykkääjää!

Viime viikonloppuna rikkoutui ensimmäinen sataluku Valonkuvaaja.com sivuston Facebook tykkääjissä!

Muutama vuosi tämän rajapyykin saavuttamiseen meni. Meneekö seuraavan sataluvun rikkomiseen vähemmän aikaa, toivottavasti :) !

Kiitos kaikille VLK-sivuston tykkääjille ja lämpimästi tervetuloa kaikki uudetkin tykkääjät! Valonkuvaaja.comilla yli 100 Facebook tykkääjää!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Viikkoblogi: Body Worlds, Kuva & Kamera messut

Niin se vaan tämänkin viikko alkaa olemaan arkipäivien osalta takanapäin. Aika menee lähes aina nopeasti ja niin ovat muutama viime viikkokin mennyt. Edes viikkoblogin kirjoittamiseen ei ole aikaa löytynyt.

Kirjoittamatta jättämisestä huolimatta paljon on näinä taakse jääneinä viikkoina tapahtunut. Muutamat pitkäaikaiset projektit ovat tulleet päätökseen ja vielä joitakin projekteja pitäisi saada valmiiksi ennen kunnon kevään tuloa.

Kevään tulossa on tarkoitus jättää tämä tietotekniikkaa painottunut elämä taka-alalle muutamaksi kuukaudeksi ja sitten ilmojen uudelleen viiletessä palaan takaisin asiaan. Joten tarkoitukseni on heti kevään koittaessa keskittyä kunnolla valokuvaamiseen lähiluonnossa. Lue lisää valonkuvaajan blogista!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Valonkuvaaja.com sivuston uusi ulkoasu julkistettu!

Tänään 3.3.2013 klo 13:33 on hyvä aika ilmoittaa, että Valonkuvaaja.com pääsivuston uusi ulkoasu on nyt julkistettu! Nykyinen ulkoasu on järjestyksessään neljäs versio.

Kerroin viime viikolla päivitys projektin olevan hyvällä mallilla ja lupailin silloin valmista tulevan pääsiäiseen mennessä. Onnistumisia tuli ja into riitti niin paljon, että valmista tulikin jo tällä viikolla.

Julkaisin päivityksen jo aikaisemmin viikolla, mutta jatkoi yhä sen hiomista. Nyt hiomiset on hiottu tältä erää ja tällä uudella selkeämmällä ulkoasulla on tarkoitus jatkaa taivalta eteenpäin ainakin seuraavan vuoden ajan.

VLK pääsivuston ulkoasu onkin mennyt tähän asti uusiksi noin kerran vuodessa, joten ehkäpä ensi vuoden keväälläkin ilmeeseen tulee jälleen uudistusta. Se riippuu tietysti monesta asiasta, kuten siitä millaista yleisöpalautetta uusi ilme saa ja se ajan kuluessa miellyttää omaa silmää. Lue lisää Valonkuvaajan blogista!

lauantai 23. helmikuuta 2013

Viikkoblogi: Uusi pito mailaan, Kuvajulkaisujen ajastus

Viikko alkaa olemaan pulkassa ja on aika suunnata ajatukset viikonlopun suunnitelmiin. Viisi päivää on pitkä aika ja siinä ajassa ehtii tekemään yleensä paljon asioita niin myös tällä viikolla.

Ajastin blogini viikoittaiset sunnuntain kuvajulkaisut kokonaan tälle vuodelle ja hiukan jo vuodelle 2014. Tarkoitus on jossain vaiheessa ajastaa jo ensi vuodenkin kuvajulkaisut pääosin, mutta niillä ei ole mikään kiire.

Talvi on ollut yksi historian vähän aurinkoisimmista, mutta onneksi kuluneella viikolla aurinkokin on aika ajoin näyttäytynyt. Viikonloppunakin pitäisi sääennustuiden mukaan aurinko paistaa koko maassa, ainakin jossain vaiheessa. Lue lisää Valonkuvaajan blogissta!

perjantai 15. helmikuuta 2013

Viikkoblogi: Salibandy mailan grippi, Apuraha, Penkkarit

Viikko alkaa olemaan kohta arkipäivien osalta pulkassa ja edessä siintää muutaman päivän pituinen viikonloppu.

Viime viikot ovat menneet hyvin talvisissa keleissä. Joillakin paikkakunnilla on hätyytelty kaikkien aikojen lumiennätyksiäkin. Joten lumesta ei ole ollut pulaa tänäkään talvena.

Viime viikkoina on tullut taas tehtyä kaikenlaista, mutta aikaisemmista viikoista poiketen tutustuin muutamana päivänä Magento verkkokauppaan. Pätevän oloinen verkkokauppasovellus, josta löytyy avoimen lähdekoodin ilmainenkin versio. Magentoon pitää tutustua enemmänkin, mutta näin lyhyellä kokemuksella se on ainakin hyvä haastaja toiselle ilmaiselle verkkokaupalle ZenCartille.

Viikolla tapahtui paljon muutakin, joista seuraavaksi tarkemmin. Yleisesti ottaen voin kuitenkin tämän alkupuheen lopuksi sanoa, että viikko oli hyvin positiivista aikaan :) ! Lue lisää Valonkuvaajan blogista!

torstai 7. helmikuuta 2013

Googlen kuvahaku testi

Monesti olen meinannut tehdä julkaisin Googlen kuvahausta. Olen kuvahaun avulla aikoinaan yrittänyt tehdä lajitunnistusta, mutta aika toivotonta se ollut.

Google Kääntäjä -sovellus oli myös julkaisu hetkellä todella huono. Nyt se toimii jo huomattavasti paremmin vaikkakin paljon virheitä ja omituisuuksia tulee yhä.

Yritänkin nyt tehdä tästä Google kuvahaku testaamisesta jotenkin säännöllistä. Tuskin ihan kuukausittaista, mutta kuitenkin tiiviimpää kuin kerran vuodessa. Lue lisää ja Googlen kuvahaku testin tulokset Valonkuvaajan blogista!

tiistai 29. tammikuuta 2013

Facebook Timeline- ja profiilikuvan mitat | Valonkuvaaja.com

Facebook sivuille on mahdollista tehdä / lisätä Timeline - ja profiilikuva. Tämä mahdollisuus kannattaa myös käyttää hyväksi niin omassa käyttäjäprofiilissa kuin myös ryhmien ja erilaisten Facebook sivujen kanssa. Lue lisää Valonkuvaaja.com sivustolta!

perjantai 18. tammikuuta 2013

Valonkuvaaja.com uusi kävijäennätys: 2 009 henkilöä / kk!

Mahdottomana ja maagisena kävijä tavoitteenani pitämäni 2 000 yksilöidyn kävijän raja yhden kuukauden aikana Valonkuvaaja.com sivustollani rikkoutui 17.1.2013 :) ! Suuren suuret kiitokset kaikille ennätystä mukana tekemässä olleille!

Monesti aiemminkin olen jo maininnut miten kaukaiselta tuo luku on tuntunut ja myös paljon tuota pienemmän kävijä lukemat, mutta nyt tuokin merkittävä rajapyykki on rikkoutunut!

Se tunne, kun tänään tarkistin eiliset tilastot ja summaksi tuli 2009 oli aidosti hyvin epätodentuntuinen. Veti sanattomaksi ja sama tunne on yhä vaikka näitä sanoja tähän lisää kaiken aikaa ilmestyykin. Laskin moneen kertaan lukemat ja eri ohjelmilla: exel, tietokoneen laskin ja puhelimen laskin, kaikki antoivat saman tuloksen :) !

Nyt on sitten virallisesti aika nostaa rimaa ”hiukan” ja seuraava maaginen raja olkoon sitten 3 000 yksilöityä kuukausittaista kävijää. Näiden kävijäennätys tiedotusten suhteen en malta kuitenkaan tuo uuden rajan täyttymistä vaan aion ilmoitella mahdollisista tulevista kävijäennätyksistä aina, kun uusi sata raja menee rikki. Katso tarkemmat tilastot Valonkuvaajan blogista!